Etujemme ja omaisuutemme turvaaminen

Riskitietoisuuteen perustuva turvallisuus on toimintamme perusta.

Mitä meidän tulee tietää

Yhtiön omaisuutta on kaikki minkä yhtiömme omistaa tai mitä se käyttää liiketoiminnan harjoittamiseen, mukaan lukien laitteet, toimitilat, järjestelmät ja tieto.

Yhtiön omaisuuden turvaaminen on meidän kaikkien tärkeä velvollisuus.

Immateriaalioikeudet kuten tavaramerkit, tekijänoikeudella suojatut tuotteet, keksinnöt, liikesalaisuudet ja tietotaito, ovat usein arvokkaita ja voivat olla tärkeitä Telenorin menestymiselle markkinoilla.

Turvallisuusuhat voivat vaikuttaa omaisuuteemme ja niillä voi olla huomattava vaikutus yhtiön talouteen, toimintaan ja maineeseen.

Mitä meiltä odotetaan

Arvioimme aina turvallisuusriskejä ja noudatamme turvallisuusohjeita ja –vaatimuksia, kun teemme liiketoimintaan liittyviä päätöksiä.

Raportoimme aina kaikki turvallisuutta uhkaavat tilanteet välittömästi ja paikallisten menettelytapojen, lakien ja säännösten mukaisesti.

Suojaamme yhtiön omaisuutta kuin se olisi omaamme, ja suojaamme sitä katoamiselta, vahingoilta, varkaudelta, hävittämiseltä ja väärinkäytöltä.

Rajaamme työntekijöiden ja ulkopuolisten pääsyn käsiksi yhtiön omaisuuteen vain siihen, mikä on tarpeellista annettujen tehtävien suorittamiseksi.

Noudatamme aina asianmukaisia sääntöjä käyttöoikeuksien myöntämisessä emmekä anna käyttöoikeuksiimme liittyviä tunnuksia kuten pin-koodeja ja salasanoja muille.

Käytämme vain Telenorin hyväksymiä järjestelmiä tiedon jakamiseen ja säilytykseen.

Suojaamme Telenorin immateriaalioikeuksia asianmukaisesti ja kunnioitamme muiden immateriaalioikeuksia.

Osallistumme sisäisiin koulutuksiin, jotta ymmärrämme paremmin kyberturvallisuusriskejä ja keinoja niiden torjumiseksi.

Milloin tulee olla erityisen huolellinen

Jos huomaamme, että toimitiloissamme on tai sinne pyrkii henkilöitä, joilla ei ole valtuutusta olla siellä tai joilla ei ole asianmukaisesti näkyvillä olevia kulkulupia.

Jos matkapuhelimemme, kannettava tietokoneemme tai tietokoneemme katoaa tai varastetaan tai se toimii yllättäen eri tavalla kuin tavallisesti.

Jos vastaanotamme epäilyttäviä sähköposteja tai viestejä, jotka on suunniteltu tartuttamaan järjestelmiämme tai erehdyttämään meitä antamaan tietoja tai siirtämään rahaa.

Jos huomaamme heikkouksia järjestelmissämme, prosesseissamme tai laitteistoisamme tai puutteita niiden asianmukaisessa suojauksessa.

Jos järjestelmiämme väärinkäytetään petollisessa tai muuten vahingollisessa tarkoituksessa.

Jeg vil melde i fra om noe mistenkelig

Jeg har et spørsmål